Pienet aktiivi pa-kaijuttimet |
| Posted on Mon 05 May 2008 by salanimi (1106 reads) |
Olin jo lähtiessä päättänyt että Behringerejä ei osteta vaikka mikä olisi. Alustavasti olimme päättäneet ostaa yhden kappaleen Mackien SMR 450:stä, koska budjettimme ei juuri silloin antanut periksi kahteen.
Kun saavuimme ST Paulssoundiin oli siellä pari muutakin seikkailijaa samoissa puuhissa. Musiikki jolla kävivät skobeja läpi oli vaihtelevasti rokkia iskelmää yms musiikkia. Jo tässä vaiheessa yksi kaijuttimista joka oli testiryhmässä mukana erottu edukseen joukosta niin selkeästi että ei ollut mitään kysymyksiä mikä oli joukon paras. RCF 310A! Tuon kaijuttimen hintalaatu on kyllä aivan varmasti kohdillaan. Toinen joka erottui joukosta oli Mackien SMR 450, mutta ei todellakaan edukseen. Päinvastoin. Kyseisen kaapin ääni oli erittäin värittynyt ellei jopa vääristynyt. Olimme kieltämättä aika hämmentyneitä kyseisen kaapin äänenlaadusta. Kyseessä on kumminkin yksi myydyimpiä aktiivikaappeja kautta aikojen. No rokkiheppujen lopeteltua pääsimme testaamaan sitten omilla levyillä. Tässä vaiheessa Mackie on jo todettu joukon huonoimmaksi ja se todistaa paikkansa myös omilla levyillämme. Muhkealla bassolla joukosta erottuu DB Technologies opera 405, mutta kyseisen kaapin erottelu ei ole ainakaan konemusiikkiin soveltuva. Mössöksi menee etenkin kovemmilla äänenpaineilla. Tässä vaiheessa joukon yllättäjä Behringer B215A, merkki, jota allekirjoittanut yleensä karttaa viimeiseen asti, on näyttänyt selviävänsä, niin rokkiheppujen, kuin meidänkin testeistä. RCF 310A oli edelleen joukon paras kaikissa osa-alueissa. Otimmen vielä ikään kuin varmistukseksi DB Technologies basic 400:n testiin Behringerin viereen. Erottelu oli mielestäni jopa parempi kuin opera 405:ssa mutta bassossa basic 400 jäi behringerille armottomasti. Testatut kaijuttimet paremmuus järjestyksessä: RCF 310A - tähän sijoittamalla et varmasti pety - 550e Behringer B215A - Hintalaatusuhde kerrankin kohdallaan - 300e DB technologies basic 400 - laimee basso muuten ok - 350e Mackie SMR 450 & DB Technologies opera 405 - älä koske (hinnat ovat pyöristetty tilanne testihetkellä) Jälkihuomautuksena on todettava että behringerit lähti mukaan. Ja ovat siitä lähtien olleet käytössä aktiivisesti. |
| Index :: Print |
Kommentit kuuluvat postittajalle. Emme ole vastuussa niiden sisällöstä.
| Lähettänyt | Aihe |
|---|
